Miksi meitä arvioidaan, määritellään, analysoidaan, diagnosoidaan ja halutaan yleensäkään laittaa tiettyyn lokeroon? Tämä voi tuntua turhauttavalta ja jopa typerältä, ehkä ahdistavalta, mutta itse näen tässä myös paljon mahdollisuuksia. Tässä tekstissä kirjoitan auki oman kokemukseni siitä, miksi tällainen luokittelu on ollut minulle hyödyksi. Ehkäpä huomaat sen olevan sitä myös Sinulle.
Erityisluovuus ei ole lääketieteellinen diagnoosi. Erityisluovuus on suomenkielessä vähemmän kuultu termi (eng. highlycreative, ruot. högkreativ), jolla pyritään kuvailemaan tietynlaista persoonallisuustyyppiä. Jos luovuuden ajatellaan olevan mihin tahansa asiaan liittyvää ideoiden testaamista ja tuottamista näkyväksi asiaksi, voi erityisluovuutta kuvailla korostuneeksi tarpeeksi saada testata ja tuottaa ideoitaan näkyväksi.
Miksi sitten on tärkeää, että erityisluovuudesta puhutaan?
Tässä muutama itse kokemani hyöty:

Oletko Sinäkin syytellyt itseäsi, kun mikään ei onnistu eikä kiinnosta kuten muilla tai kuten “pitäisi”?
Erityisluoville on usein tyypillistä kokea itsensä erilaiseksi kuin muut. Se, että olen voinut peilata toimintaani erityisluovuuteen liitettyjen ominaisuuksien kautta, on auttanut selkeyttämään kuvaa itsestäni yhteiskunnassamme ja ymmärtämään muiden reaktioita toimintaani. Ymmärrän nykyisin hyvin miksi minulle on ollut vaikeaa tehdä asioita, jotka muille ovat helppoja ja toisinpäin. Tämä ymmärrys tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää kunkin luontaisia kykyjä parhaalla mahdollisella tavalla.
Se tunne, kun onnistut ilmaisemaan itseäsi rakentavasti ja tunnet miten sinua kuultiin. Ai harvinaista vai…?
Olen toistuvasti kokenut elämäni varrella harmillista tunnetta, ettei minua oikein ymmärretä ja ajautunut ilmaisemaan mielipiteitäni ja tarpeitani epärakentavasti tai olemaan ilmaisematta ollenkaan. Erityisluovuuden ymmärtäminen on auttanut minua hyväksymään itseni, näkemään omat vahvuuteni ja nykyisin on helpompaa kuvailla omia ajatuksiaan myös muille. On ollut helpottavaa huomata, että ”muut” eivät halua loukata vaan eivät oikeastikaan hahmota tapaani ajatella. Lohdullista kuitenkin on, että ymmärrystä voidaan lisätä kummankin osapuolen sitä halutessa.
Tietoa!
Kun löysin omaa toimintaani osuvasti määrittelevän termin- aukeni minulle täysin uusi maailma myös itseni kehittämisen näkökulmasta. Nyt on mahdollista etsiä juuri minua kiinnostavaa tietoa, jotta tiedän miten parhaalla tavalla vahvistaa juuri omia kykyjäni ja toisaalta käsitellä heikkouksiani. Itseäni hyödyttävää tietotaitoa on alkanut kerääntyä kaikkialta, kun ennen seilailin selfhelp-kirjallisuuden loputtomassa meressä.
Vertaistuen merkitys.
Meidän ihmisten ei ole tarkoitus selvitä kaikesta yksin ja tästä syystä on eheyttävää löytää kaltaisiaan henkilöitä. Perheeltään ei aina voi saada kaipaamaansa ymmärrystä, siksi tuntuu hyvältä tavata ihmisiä jotka tietävät miten toimit. Tätä kutsutaan vertaistueksi, jonka piiriin löytäminen helpottuu ihmistyyppien luokittelun avulla.
Enemmän sitä, mitä itse haluan.
Olin aiemmin elämässäni ajautunut tilanteeseen, jossa tekemisiäni hallitsi selviytymistä helpottavat roolit ja valinnat. Tämä aiheutti itselleni lopulta jopa fyysisiä sairauksia ja sulki silmäni kaikilta mielekkäältä tuntuvilta mahdollisuuksilta elämässäni. Olin jäänyt jumiin ajatukseen, jossa olin vääränlainen ja muut olivat oikeanlaisia. Tämän ajatusharhan avaamiseen avain oli minulle erityisluovuuden ilmiön ymmärtäminen. Kun lopulta aloin nähdä itseäni uudella tavalla, aloin myös oivaltaa mahdollisuuksia joiden olemassaolosta en ollut ollut tietoinen. Kun mahdollisuudet alkoivat avautua, alkoi myös elämän suunta muuttua ja unelmat alkoivat kuin huomaamattani toteutua.
Nykyisin tarkistan päivittäin, että luovuuteni pääsee käyttöön ja vie näin minua vaivattomasti kohti täyttä potentiaaliani ja suuria visioitani.
Miten Sinä hoidat ja hyödynnät luovuuttasi?
Kirjoittanut: Jenni Hult, 23/6/2021