Coaching & Ratkaisukeskeinen kuvataideterapia

Useissa tutkimuksissa on todettu ihmisen käyttävän vain murto-osaa todellisesta aivokapasiteetistaan, sillä aivot säästävät mielellään energiaa. Loppuosan käyttäminen edellyttää tiedostettua treeniä.

Miten sitten saada käyttöönsä nuo piilevät kapasiteetit? Tuon kapasiteetin lisääminen käyttöösi alkaa onnistua, kun tunnustat rehellisesti sen kuka olet, mistä nautit ja miten juuri sinä toimit. Kuulostaa ehkä siltä, että helppoa. Itsetutkiskelu on kuitenkin vain harvoin helppoa, eikä se aina edes ole mukavaa. Siksi onkin hyvä asia, että itsensä tutkiskeluun ja omien voimavarojen löytämiseen on nykyisin paljon erilaisia keinoja. Kun on löytänyt omansa, on itsensä päivittäminen mahdollista lisätä voimauttavaksi osaksi arkeaan. Minulle Coachinging ja kuvataideterapian yhdistelmä oli tällainen keino. Lue alta, voisiko se olla sitä sinullekin.

MITÄ ON COACHING?

Ratkaisukeskeinen valmentaminen eli coaching on ohjausmenetelmä, jota voidaan hyödyntää laajasti mm. yritysten ja yksilöiden voimavarojen selkeyttämiseen ja järjestelmälliseen hyödyntämiseen elämässä ja tavoitteiden saavuttamisessa. Coaching muistuttaa mm. työnohjausta, mentorointia, konsultointia ja psykoterapiaa pitäytyen kuitenkin usein neuvonannosta mahdollistaen ratkaisujen nousemisen suoraan asiakkaalta. Coachingilla voidaan keskittyä isojen tai pienien päämäärien saavuttamiseen, ominaista on se, että coachinginprosessissa etsitään ja hyödynnetään voimavaroja useilta eri elämän osa-alueilta. 

MITÄ ON RATKAISUKESKEINEN KUVATAIDETERAPIA?

Taideterapiasuuntauksia, kuten muitakin terapiasuuntauksia, on useita. Ratkaisukeskeisessä kuvataideterapiassa nähdään, kuten myös coachingissa, että ihmisellä on synnynnäisesti jo kaikki tarvittava siihen, mikä tekee juuri hänen elämästään merkityksellisen tuntoisen. Usein kuitenkin menetämme osittain tai kokonaan tuon tiedon kasvaessamme, etsiessämme paikkaamme osana ympäristöämme. Kuvien kanssa työskentely on yksi tapa löytää tuo tieto uudelleen, mikäli sen on kadottanut. 

Taideterapeuttiset menetelmät ovat lempeä tuki ja työkalu vaikeasti hahmotettavien mielen ja käytöksen kokonaisuuksien hahmottamiseen ja tarkasteluun. Menneiden, nykyisten tai tulevien tapahtumien visualisointi ja luominen kuvaksi on turvallinen tapa tarkistella menneitä tapahtumia tai villeimpiä unelmia, joita ei ehkä kehtaa sanoa ääneen. 

Kuvan tuottamisen prosessi on täysin vapaa eikä mitään taitoja tarvita. Nykyaikana usealle voi olla luontaista työstää kuva digitaalisesti, itse rakastan kollaaseja, kuvia voi tulostaa netistä, voi maalata, voi piirtää, leikata, liimata ja askarrella. Puhekuplat, sarjakuvat, affirmaatiolauseiden käyttö ja symboliikka toimivat mainiosti kuvien yhteydessä. Tärkeintä on, että työ kertoo asioita sen tekijälle. Kuvasta voidaan keskustella yksin valmentajan tai terapeutin kanssa, ryhmässä, pareittain tai omassa mielessään itsensä kanssa.

MITÄ ETUJA YLLÄMAINITTUJEN YHDISTÄMISELLÄ?

Itse kuvailen, että kuvataideterapiamenetelmät ”öljyävät koneiston ja rentouttavat uskomusrakenteitamme”, kun työskentelemme coaching-prosessin parissa. Kokemani mukaan tämä nopeuttaa ja monipuolistaa prosessia ja on avuksi myös itseilmaisussa, mikäli henkilöllä on ongelmia sen kanssa. Alitajunta, se suuri käyttämätön osa kapasiteetistamme, järjestelee asioita tietoisen mielemme ulottumattomissa ja kuva on parhaassa tapauksessa yksi tapa saada tuo tieto ulos. Tiedostamattomien asioiden oivaltaminen onkin yksi suurimpia etuja ratkaisukeskeisissä terapioissa ja valmennuksissa. 

Tässä omasta mielestäni selkeimmät hyödyt coachingin ja ratkaisukeskeisen kuvataideterapian menetelmien käytöstä yhdessä:

Kuvien tekemisen prosessissa tuotamme usein jotain sellaista, jota emme tietoisesti pystyneet vielä aiemmin saavuttamaan. Jälkeen päin kuvaa katsellessa usein huomaa olevan selvää, että on tulostanut paperille vertauskuvan muodossa vastauksen asiaan, joka tuntui vaikealta ratkaista. 

Valmennus kuvien avulla voi olla suureksi avuksi lapsi-vanhempi, puoliso-puoliso tai missä tahansa ihmissuhde tai työyhteisökuviossa, jossa tuntuu vaikealta ymmärtää toista ihmistä. Kuvan välityksellä keskusteleminen poistaa jännitteitä, ennakkoluuloja, väärien tulkintojen mahdollisuutta ja antaa keskustelun osapuolille mahdollisuuden reagoida haluamallaan harkitulla tavalla. 

Kuvan kautta kommunikointi korjaa puheen virheitä. Virheet ja väärinymmärrykset puhuessa johtuvat siitä, että sanojen merkitys meille jokaiselle on hieman eri ja omien kokemuksiemme sävyttämä. 

Oma kokemukseni on, että coachingin ja kuvataideterapia yhdistelmänä sopii erityisesti luovuuteen taipuvaisille henkilöille(huom.ei sama kuin taiteellinen), sillä luovat ihmiset kaihtavat usein rutiinin omaista työstämistä, jota selfhelp-kirjojen harjoitteet usein edellyttävät. Taideterapiamenetelmin maustettuna itsetutkiskelun prosessista tulee ennemminkin luova prosessi, jolloin motivaatio työskentelyyn on helpompaa löytää.

Mikäli jokin tilanne on esimerkiksi ollut hyvin vaikea tai häpeällinen, antaa kuvan teko mahdollisuuden sen ulkoistamiseen itsestä erilliseksi, hahmottamiseen ja järjestelyyn riippumattomana muista ihmisistä tai ympäristön (todellisesta tai koetusta) paineesta. Sama ilmiö unelmoinnin suhteen, eli joskus henkilö ei tiedostamattaan anna itselleen lupaa kaikelle sille hyvälle tai menestykselle josta haaveilee ja tästä syystä ei pääse eteenpäin elämässään. Haaveiden tulostaminen kuvaksi siis auttaa niiden hyväksymisessä.

Kuva voimauttaa ja ohjaa tekijäänsä myös valmennuksen tai harjoituksen tekotilanteen jälkeen. Kun tarkastelet tekemääsi kuvaa jälkeenpäin, voit huomata edistyksesi tai tilanteiden selkeytymisen. Mikäli työsi on koskenut unelmiasi, toimii kuva sinulle inspiraationa ja muistutuksena siitä mihin suuntaan olet liikkumassa vaikka väliin mahtuu vaikeitakin aikoja.

LOPUKSI

Itse ajattelen näin: kun henkilö on coachingin-prosessin avulla hahmottanut sen mitä haluaisi elämässään muuttaa, voi hän kuvataideterapian menetelmien avulla löytää yhteyden tiedostamattomiin voimavaroihinsa. Näin voidaan saada aikaan uudella tavalla voimautunut tilanne, jossa henkilö tuntee merkityksellisyyttä ja mielenvarmuutta katsoessaan nyt selkeämpänä näyttäytyvää elämäänsä. Tästä kohdasta on mielestäni hyvä lähteä rakentamaan toimintasuunnitelmaa sille mitä mahdollisesti haluaa saavuttaa.

Kirjoittanut: Jenni Hult, 14/7/2021

Lähteitä: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Coaching, https://www.coaching-yhdistys.fi, Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian oppikirja Jari Salmela, Nina Hiekkanen, foretagande.se/marknadsforingsbyra-anpassad-for-smaforetagare, 

Bookmark the permalink.

Comments are closed.